Vientitiimi vie atrialaista laatua maailmalle

Atrian tuotteilla on hyvä maine maailmalla. Tämän tietää vientitiimin porukka, joka puskee uusille markkinoille entistä kovemmalla vimmalla.

Kymmenen hengen vientijoukkuetta johtaa Seppo Pellikka, joka tuli Atrialle 20 vuotta sitten ja on 11 viime vuoden ajan vastannut muun muassa Etelä-Korean myynnistä, Euroopan-viennistä ja nautakaupasta Tanskaan.

– Eurooppaan ja Aasiaan tehdään suunnitelmallista vientiä, ja samoin työnkuvaan kuuluu raaka-ainekauppa Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa toimiville tytäryhtiöille. Maailmalle kaupataan myös ruhon osia, joille ei ole riittävästi kysyntää Suomessa. Välillä taas on myytävä tavaraa pois varastoista. Etelä- ja Keski-Eurooppaan tehdään lisäksi vuotakauppaa, Seppo luettelee. 

Hän kertoo työn olevan ”poikkitieteellistä”, mutta erittäin tehokasta tiimipeliä. Jokaisella on omat vastuualueensa, -maansa ja -asiakkaansa.

 

 

Kotipesä Nurmossa

Joukkueen kotipesä ja toimistot ovat Nurmossa. Porukasta ainoastaan vientipäällikkö Sini Vahtera työskentelee Helsingissä. Hän vastaa Keski-Euroopan viennistä ja tekee kauppaa myös Baltian ja Euroopan ulkopuolisilla alueilla.

Tuorein vientipäällikkö on Phuong Siljamäki, joka toimi aiemmin tiimin markkinointipäällikkönä. Nyt Phuong vastaa uudesta aluevaltauksesta: kananlihan viennistä Kiinaan samoin kuin Japanin-kaupasta. 

Toinen uusi vientipäällikkö on joulukuussa tiimiin tullut Manne Niemelä, jonka vastuulla on pääasiassa Norjan, Tanskan ja Viron vienti. 

 

Livetapaamiset ovat tärkeitä

Viennistä puhuttaessa ensimmäiseksi mieleen tulee jatkuva matkustelu. Matkapäivien määrä kuitenkin väheni koronanpandemian myötä, kun etätyökalujen käyttö yleistyi ja arkipäiväistyi.

Fyysiset tapaamiset ovat silti edelleen tärkeitä, varsinkin jos kyse on uusista asiakkaista ja haetaan keskinäistä luottamusta.

– Tapauskohtaisesti aina punnitaan, onko parempi olla läsnä fyysisesti vai etänä, kertoo Phuong. Helmikuussa hän sekä tuoteryhmäasiantuntija Katja Koliini tapasivat Nurmossa kiinalaisia, ehkä tulevia asiakkaita. 

– Onnistuimme 1,5 tunnissa jakamaan enemmän tietoa kuin niiden 1,5 kuukauden aikana, kun olemme viestitelleet heidän kanssaan. He kävivät katsomassa, mitä kanatuotteita Kiinassa voisi mahdollisesti myydä ja millaista laatua täällä tehdään.  

Puhtaat, ehjät ja valkoiset kananvarpaat, eli suomalainen uniikki laatu teki vieraisiin vaikutuksen.

 

 

Ylpeitä laadusta

Vientitiimissä ollaan yhtä mieltä siitä, että Atrialaista laatua on aina mukava myydä.

– Atrialla on hyvä maine markkinoilla. Tulee luottavainen olo, kun tietää, että laatu ja maine ovat niin korkealla. Edeltävät päälliköt ovat tehneet hyvän pohjatyön, josta on helppo jatkaa, kiittää Phuong.

 

Atrialaista laatua on aina mukava myydä.

 

Uusien asiakkaiden saaminen ei silti ole itsestään selvää. 

– Pitää todistaa, että olemme hyvä valmistaja ja hyvä toimittaja. Ja kun saadaan tilauksia, laadun täytyy olla sitä mitä on luvattu, sanoo Sini, jonka mukaan Atrian kanatuotteista on tullut hitti varsinkin Pohjois-Saksassa.

– Siellä ihmetellään, miten on mahdollista, että kana maistuu kanalta, eikä kalalta, ja että se on vielä antibioottivapaatakin, kertovat Katja ja Sini.

Laadusta kun puhutaan, koko ketjun on toimittava viimeisen päälle ja tarrojenkin pitää olla suorassa.

– Vientikuormien tekeminen on tosi monihyväistä hommaa. Onneksi meillä on ammattitaitoinen assariporukka, joka huolehtii, että paperit ja kontit ovat kunnossa ja informaatio kulkee, kehuu Seppo.

Vientiassistentit Milla Ala-Riihimäki ja Johanna Rantamäki tietävät, että vientidokumenttien täytyy täsmätä pilkulleen, jotta kontti voidaan toimittaa kohdemaahan.  

 

Ovet raollaan ja kynnykset matalalla

– Meitä yhdistää se, että me myyntipäälliköt, tuoteihmiset ja assarit ollaan tosi paljon yhteyksissä keskenämme, ja tiedetään mitä kukin tekee ja mitä markkinoilla tapahtuu, kertoo Seppo, jonka mukaan vientitiimillä on linja auki asiakkaiden ja tuotannon suuntaan, ja kotimaan myynnin kanssa eletään symbioosissa. 

Assistentit taas tekevät tiivistä yhteistyötä tuotannon, pakastamon, lastauksen ja kuljetusyhtiö Tuoretien kanssa.

 

Työhuoneiden ovet ovat aina raollaan ja kynnykset matalia työkavereiden kesken.

 

– Täällä on mahtava henki, vakuuttaa 18 vuotta Atrialla eri tehtävissä työskennellyt Manne, joka arvostaa kanssakäymisen helppoutta niin oman porukan kesken kuin osastojen välillä.

Työhuoneiden ovet ovat aina raollaan ja kynnykset matalia työkavereiden kesken. Asiaa voi helposti tehdä tikusta, jos kollegan työpöydän laatikossa on esimerkiksi suklaakonvehteja.

– Me vaihdetaan kuulumisia ja puhutaan paljon muustakin kuin työasioista. Se yhdistää porukkaa ja vaikuttaa tosi paljon työviihtyvyyteen, Phuong tiivistää tiimin mietteet.

 

Vientitiimi

Takarivissä vasemmalta:

Manne Niemelä, vientipäällikkö

Seppo Pellikka, vientijohtaja

Sini Vahtera, vientipäällikkö, Eurooppa

Johanna Rantamäki, vientiassistentti

Sanni Hillu, vientiassistenttiharjoittelija

Paavo Juntunen, tuotepäällikkö

Eturivissä vasemmalta:

Katja Koliini, tuoteryhmäasiantuntija

Phuong Siljamäki, markkinointi- ja vientipäällikkö, Aasia

Janina Kujala, vientiassistentti

Mira Kukko, vientiassistentti

Milla Ala-Riihimäki, vientiassistentti

 

 

Teksti: Pirjo Latva-Mantila
Kuvat: Vesa Peltonen

 

Artikkeli on julkaistu alunperin Atrian Parempi mieli -henkilöstölehdessä 1/2024.