Atria Baltia kirjaa arvonalentumistappioita käyttöomaisuudesta ja liikearvosta Atria käynnistää tehostamisohjelman Virossa, jolla tavoitellaan noin miljoonan euron vuosittaisia säästöjä kustannusrakenteessa. Säästöjen saavuttamiseksi Atria sulkee Ahjassa sijaitsevan tehtaan ja tuotanto keskitetään Valgan ja Vastse-Kuusten tehtaille. Ahjan tehtaalta tullaan irtisanomaan noin 40 työntekijää. Liikearvon arvonalentumistestauksen ja Ahjan tehtaan sulkemisen tuloksena yhtiön hallitus on päättänyt, että Virossa kirjataan yhteensä 5,8 miljoonan euron arvonalennukset, josta 3,0 miljoonaa euroa kohdistui liikearvoon, 0,8 miljoonaa euroa tavaramerkkeihin sekä 2,0 miljoonaa euroa rakennuksiin ja koneisiin. Lisäksi yhtiön hallitus on päättänyt, että sen Liettuassa omistaman kiinteistön kirjanpitoarvoa alennetaan 1,4 miljoonalla eurolla. Arvonalennuksilla ei ole rahavirtavaikutusta, ja ne kirjataan vuoden 2009 tulokseen kertaluonteisena eränä. Lisätietoja antaa Juha Gröhn, Atria Suomi ja Baltia liiketoiminta-alueen johtaja, p.0400 684224. ATRIA OYJ Matti Tikkakoski toimitusjohtaja JAKELU Nasdaq OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.atria.fi
Pörssitiedotteet | 22.1.2010