Mukana suomalaisten arjessa
Kun kuluttajana ostan kotimaista lihaa, tuen suomalaista lihantuottajaa ja työllisyyttä. Vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi kävin äänestämässä Atria Bravuuri Pulled Porkia - jotta suomalaisten lihantuottajien vastuullisesti tuottama liha saisi enemmän julkisuutta ja muutkin kuluttajat huomaisivat olla ostamatta tuontilihaa.
Suomalaisuus ei enää riitä vaativalle suomalaiselle kuluttajalle, vaan yhä useampi haluaa tietää miltä tilalta hänen ostamansa liha tulee. Atria on maailman jäljitettävin lihatalo, ja Atria-tuotemerkillä myytävä liha on aina 100-prosenttisesti kotimaista ja tulee suomalaisilta tiloilta, joilla eläimiä kohdellaan hyvin. Atria tarvitsee suomalaisia lihantuottajia, koska on sitoutunut käyttämään kotimaista lihaa. Laatu tietysti maksaa, mutta me atrialaiset luotamme siihen, että suomalainen kuluttaja arvostaa laatua.
Atria tarvitsee suomalaisia lihantuottajia, koska on sitoutunut käyttämään kotimaista lihaa.
Atria kasvaa tulevaisuudessa entistä voimakkaammin. Kun kotimaisen broilerinlihan kysyntä on kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana myös Ruotsissa, Atria laajentaa liiketoimintaansa broilerinlihan jalostukseen Ruotsissa ostamalla ruotsalaisen siipikarjayhtiö Lagerbergsin koko osakekannan. Ruotsalainen kuluttaja on myös valmis maksamaan kotimaisesta laatulihasta.
Kaikki tärkeimmät asiakkaamme ovat huomanneet markkinoinnissaan sen, että suomalainen kuluttaja haluaa suosia suomalaista. Myös saksalainen Lidl muistuttaa kampanjassaan olevansa ”yllättävän suomalainen”. Hyvä näin, me kuluttajathan loppujen lopuksi ostokäyttäytymisellämme äänestämme mitä kauppa meille tarjoaa – jokaisen äänellä on merkitystä.
Myös saksalainen Lidl muistuttaa kampanjassaan olevansa ”yllättävän suomalainen”.
Elintarviketeollisuudessa on tälläkin hetkellä paljon haasteita, mutta vielä enemmän suuria mahdollisuuksia. Jokaisen kannattaa keskittyä niihin asioihin, joihin ihan oikeasti pystyy työssään ja/tai vapaa-aikanaan vaikuttamaan – niitäkin on jokaisella yllättävän paljon. Jokainen päivä on täynnä valintamahdollisuuksia.
Meillä onkin paljon positiivista: Atrian uusi nautateurastamo Kauhajoella sekä vuonna 2017 valmistuva sikaleikkaamon laajennus ja nykyaikainen broileriteurastamo Nurmossa takaavat huipputehokkaan tuotannon. A-Rehun verkostoitumisen jatkuva laajentaminen tarjoaa tuottajillemme uusia ruokintavaihtoehtoja ja entistä suurempia kustannussäästöjä. Kesätyöntekijät liittyvät pian joukkoomme, tänäkin vuonna heitä on yli 600. Toivotamme heidät tervetulleiksi työhön, jossa viihdytään.
Toivon positiivista asennetta ja parempaa mieltä kaikille Atrian sidosryhmille, joista nyt tuli mainittua vain muutama. Atria on päivittäin mukana lähes jokaisen suomalaisen arjessa.
Hyvä ruoka – parempi mieli.