Atria.com logo
Lehdistötiedotteet | 11.5.2021

Atria käynnistää tuulivoimahankkeen – tavoitteena seitsemän myllyn puisto Nurmoon

Atria on asettanut tavoitteekseen hiilineutraalin ruoan tuotannon vuoteen 2035 mennessä ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi Atria on käynnistänyt hankkeen tuulivoimapuiston rakentamiseksi. Suunnitelmissa on noin 45 megawatin tuulivoimapuiston rakentaminen, mikä tarkoittaisi, että Nurmon tehtaan läheisyyteen nousisi 7 tuulimyllyä. Tuulivoimapuiston toteuttajaksi on perustettu hankeyhtiö Taivaanraapija Oy. Hanke perustuu kotimaiseen, maakunnalliseen omistajuuteen. Yhtiön omistajina ovat Itikka osuuskunta (60 %), Skarta Group (30 %) ja Atria (10 %). Yhtiö tuottaa uusiutuvaa energiaa Atrialle, ja tuotot palautuvat omistajille, suomalaisille perhetiloille.

Hankkeen alustava kustannusarvio on noin 45 miljoonaa euroa ja voimalasta saatava sähköenergia tulisi pääsääntöisesti Atrian käyttöön. Tasaisella tuotannolla voimalan vuosittainen kapasiteetti riittäisi kattamaan kokonaan Atrian Nurmon tuotantolaitoksen sähkön käytön. Yksityiskohtaiset toteutukseen liittyvät selvitykset mm. tarvittavien maa-alueiden hankkimisen osalta käynnistetään välittömästi. Alue sijoittuu Atria Nurmon tuotantolaitoksesta koilliseen Seinäjoen ja Lapuan kaupunkien alueelle. Tarkka sijainti täsmentyy selvitysten edetessä.

- Atrian visiona on hiilineutraali ruoan tuotanto ja etenemme kohti tavoitetta konkreettisten tekojen kautta. Viisi vuotta sitten toteutimme Suomen suurimman aurinkopuiston ja nyt otamme ison askeleen kohti täysin uusiutuvan energian käyttöä. Olemme nyt rakentamassa sellaista konseptia, jota ei aikaisemmin Suomen mittakaavassa ole tehty, toteaa Atrian teollisen toimitusketjun johtaja Tapani Potka.

Tuulivoima ja aurinko täydentävät toisiaan. Tuulivoiman tuotantomäärät ovat vuodenaikaan nähden suurimmat talvella, kesällä taas saadaan aurinkoenergiaa. Uusiutuvan energian käytöllä on Atrialle iso merkitys hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi. Myös uuden siipikarjatehtaan rakennushanke ja sen myötä lisääntyvä sähköenergian tarve on ollut yksi tuulivoimahankkeen käynnistävä tekijä.

- Taivaanraapija Oy:n perustaminen on merkittävä Atrialle ja sen tuottajille. Tavoitteenamme on vahvistaa jäsentemme ja Atrian taloudellista menestystä sekä edistää arvoketjun vastuullisuutta. Kyse on kansallisessa mittakaavassa uraauurtavasta hankkeesta, kun tuulivoimapuiston omistajuutta tavoittelee 1220 tavallista suomalaista maatilaa, kertoo Itikka osuuskunnan toimitusjohtaja Risto Lahti.

Taivaanraapija Oy tulee lähestymään alueen maanomistajia lähiaikoina. Paikallisena toimijana myös paikallisten asukkaiden kanssa tullaan käymään aktiivista vuoropuhelua.

Hankkeen teknologiakumppanina ja osaomistajana toimii Skarta Group, joka tuo teknologiaosaamista yhtiöön ja tuulivoimapuiston kehittämiseen.

- Olemme erittäin tyytyväisiä päästessämme toteuttamaan tätä merkittävää ja uuden tyyppistä uusiutuvan energian hanketta, joka edistää Atrian tavoitetta hiilineutraalista ruoan tuotannosta. Tuomme hankkeeseen kokeneen kotimaisen tuulivoimarakentajan osaamisen sekä uusimmat puhtaat teknologiat. Samalla investointi tukee erinomaisesti yhtiömme strategiaa kasvaa yhdessä asiakkaidemme kanssa, sanoo Skarta Groupin toimitusjohtaja Jukka Juola.
 

Kuvateksti: Atria on käynnistänyt hankkeen tuulivoimapuiston rakentamiseksi Nurmon tuotantolaitoksen koillispuolelle.


Tiedotusvälineillä on mahdollisuus kuulla lisää suunnitellusta tuulivoimalapuistohankkeesta tiistaina 11.5.2021 klo 12.00 – 13.00. Kokoontuminen Atria Nurmon portille klo 12.00 (os. Atriantie 1, Nurmo / Seinäjoki)
 

Lisätietoja antavat:

  • Atrian teollisen toimitusketjun johtaja Tapani Potka, puh. 040 579 4173.
  • Itikka osuuskunnan toimitusjohtaja Risto Lahti, puh. 050 565 0424.
  • Skarta Groupin toimitusjohtaja Jukka Juola, puh. 0400 586010.

Jaa

Takaisin uutishuoneeseen