Kolumni: Kouluruoka vai ruokakoulu?
Muistan lapsuudestani päivän, jolloin juuri itsenäistyneessä Virossa menin äitini mukaan hakemaan virastosta kouluruokailun mahdollistavan todistuksen. Ilman lupalappua ruokailu olisi maksanut ja siksi moni lapsi koulun käytävällä jättikin lounaan väliin tai osti kioskista esimerkiksi suolatikkuja pahimpaan nälkään.
Kaikkein oudointa on se, että lämmin ruoka tarjoillaan päivittäin, eikä siitä kukaan pyydä maksua tai virkamiehen leimaa.
Muutama vuosi pikakelauksena eteenpäin. Olemme juuri muuttaneet Suomeen ja ruokakärrystä nousee tarjottimia pulpeteille. Ihmettelen näkkileipää, en ollut sellaista koskaan nähnyt. Jännittäviä ovat myös pieneen rasiaan pursotetut voipallurat. Kaikkein oudointa on kuitenkin se, että lämmin ruoka tarjoillaan päivittäin, eikä siitä kukaan pyydä maksua tai virkamiehen leimaa.
Oma lempinimeni koulussa oli Nälkä-Natsku. Ansaitsin sen voittamalla pinaattilettujen syöntikilpailun kahdeksannella luokalla. Tämä kertokoon kaiken siitä, millaisella ruokahalulla kouluruokaa söin.
Silti on olemassa myös pari kouluruokaa, jotka aiheuttivat traumat aina tähän päivään saakka. Ehkä pitäisi kuitenkin antaa maksalaatikolle ja mannapuurolle uusi mahdollisuus – opin nimittäin hiljattain suorastaan rakastamaan entistä inhokkiani mätitahnaa.
Suomalainen kouluruoka on maailmalla kaunis poikkeus, sitä ei käy kiistäminen. Silti urheilukisoissakin parhaimmatkin ennätykset ovat tehty rikottaviksi. Myös kouluruoan osalta aina voi parantaa, uudistaa ja kehittää.
Jos itse saisin päättää, kouluruoka noudattaisi enemmän sesonkeja ja kasvikset ujutettaisiin lämpimään ruokaan erillisen salaattipöydän sijaan.
Jos itse saisin päättää, niin kouluruoka noudattaisi enemmän sesonkeja ja kasvikset ujutettaisiin lämpimään ruokaan erillisen salaattipöydän sijaan. Lihakastikkeessa vaihtuisivat vihannekset kauden mukaan ja perunan rinnalla tarjoiltaisiin myös juureksia. Kukaan ei joutuisi taistelemaan tiensä raasteiden läpi “oikeaan” ruokaan päästäkseen ja sesonkien noudattaminen pitäisi myös kulut kurissa.
Samat periaatteet voisivat päteä myös kotikeittiöiden arkisapuskoihin, kun tarkemmin ajattelee.
Nähdäänkö koulujen listoilla katuruokakeittiöistä tuttuja burgereita ja tortilloja?
On kutkuttava ajatus pohdiskella mitä oma lapseni syö seitsemän vuoden päästä koulussa. Nähdäänkö listoilla katuruokakeittiöistä tuttuja burgereita ja tortilloja, jotka ovat raivanneet jo tiensä kotikeittiöiden suosikeiksi?
Villinä korttina veikkaan, että somehitti uunifetapastasta tulee vielä joskus kouluruokaklassikko. Mutta lyön myös pääni pantiksi, että omat vanhat suosikkini, kuten nakkisoppa, lihapullat ja kanakastike ravitsevat lapsukaisia vielä vuosikymmentenkin päästä.
Kirjoittaja Natalia Salmela on bloggaaja, Satokausikalenterin toimitusjohtaja ja ruokakirjailija, joka liputtaa kotimaisen ruoan puolesta, inspiroituu juuri nyt yksinkertaisista klassikkoannoksista ja nauttii ruokakaupassa käymisestä.
Kuva: Janita Autio