Biodiversiteetti, luontokato, luonnon monimuotoisuus, luontovaikutukset – termit alkoivat pyöriä uutisvirrassa muutama vuosi sitten kiihtyvällä tahdilla. Biodiversiteetistä tuli ”uusi ilmastonmuutos”. Termit olivat toki tuttuja ja itse asiakin monelta osin, mutta silti tukka meinasi nousta pystyyn pohtiessa, että mitä ihmettä tässä oikein on tapahtumassa. Miten suomalaisesta ruoantuotannosta on nyt yhtäkkiä tullut pahin luonnon tuhoaja? Miten ihmeessä noin monimuotoisesta ja monimutkaisesta asiasta voi saada kopin edes jollain tavalla? Miten sitä voi mitata, todentaa ja kehittää?

Pääsimme onneksi pari vuotta sitten yhtenä kymmenestä suomalaisesta yrityksestä mukaan FIBSin ja Sitran pilottiryhmään, jossa teemaa tarkasteltiin kansainvälisen Science based target for Nature -menetelmäkehikon kautta. Valaistuminen tuli melkeinpä heti. Kyllä, kyseessä on tosiaan mammutti, mutta mammuttia hoidetaan palasina. Eikä sille tarvitse edes löytyä jotain yksittäistä mittaria, vaan biodiversiteettiä hoidetaan luontovaikutuksia hoitamalla.

Luontovaikutukset ja biodiversiteetti ovat kuitenkin paikallisia, ilmastonmuutosta lukuun ottamatta.

Kansainväliset viitekehykset keskittyvät ihmistoiminnan negatiivisten luontovaikutusten vähentämiseen ja pääsääntöisesti globaalista näkövinkkelistä. Luontovaikutukset ja biodiversiteetti ovat kuitenkin paikallisia, ilmastonmuutosta lukuun ottamatta. Esimerkiksi globaalisti maatalouden käytössä on vajaat 40 % maapallon maa-alasta, kun meillä vastaava luku on 7 %. Ja pohjoisen sijaintimme takia merkittävällä osalla siitäkin alasta kasvavat vain nurmikasvit. Vettäkin meillä riittää, ja käytössä on vain 3 % vesivaroistamme, kun globaalisti tarkasteltuna maatalous käyttää 70 %. Tärkeintä onkin tunnistaa, että mitkä ovat olennaisia asioita juuri Suomessa, meillä kun ei kaikkia globaaleja ongelmia edes ole. Toki on huomioitava myös suomalaiseen ruokaketjuun liittyvät kansainväliset hankintaketjut. Lisäksi tärkeää on aloittaa työ, vaikka pienemmilläkin asioilla, eikä vain tuskailla mammutin kanssa. On myös muistettava pitää kiinni ja vahvistaa positiivisia luontovaikutuksia, niitäkin kun ruoantuotannolla on.

Soijan käytön merkittävä vähentäminen kotieläinten rehuissa on vähentänyt huomattavasti lihantuotannon negatiivisia luontovaikutuksia ulkomailla.

Ruoantuotanto on toimialana erittäin riippuvainen luonnon monimuotoisuudesta ja ekosysteemipalveluiden toimivuudesta. Oikeita asioita mammutin hoitamiseksi on kuitenkin onneksi tehty jo aiemminkin. Kyllä tämänkin haasteen selättämisessä tehokkuus on monelta osin avainasemassa - vähemmästä enemmän, vähemmillä päästöillä ja kestävämmin, mutta myös luontoa huomioivammin, yhteistyössä luonnon kanssa. Esimerkiksi soijan käytön merkittävä vähentäminen kotieläinten rehuissa on vähentänyt huomattavasti lihantuotannon negatiivisia luontovaikutuksia ulkomailla. Rehustuksen korkea kotimaisuusaste takaa meille sen, että ruoantuotantomme on omissa käsissämme, eikä meidän tarvitse arvailla aiheuttaakohan tämä jotain haitallisia vaikutuksia jossain kaukomailla. Optimoitu rehustus varmistaa myös sen, ettei lantaan päädy tarpeettomia ravinteita, jotka epäedullisissa olosuhteissa voivat päätyä ympäristöä kuormittamaan. Ravinteiden käyttöä kasvinviljelyssä voimme kuitenkin vielä tehostaa ja entistä tarkemmin huomioida myös hiilen säilyttäminen ja jopa sen lisääminen peltomaahan. Hiilijalanjälkemme on jo maailman pienimpiä, mutta pystymme laskemaan vielä sitäkin. Mammutti selätettiin myös osaksi kehittämäämme vastuullisuusindeksiä.

Hiilijalanjälkemme on jo maailman pienimpiä, mutta pystymme laskemaan vielä sitäkin.

Vaikka ei ole yksiselitteisiä, helppoja ja nopeita biodiversiteettimittareita, niin kyllä me ilman niitäkin pärjätään ja osaamme kehittää tuotantotapojamme entistä kestävämmiksi. Ollaan ylpeitä siitä, että olemme maailman pohjoisin ruoantuotantomaa, pidetään kiinni huoltovarmuudestamme ja samalla huolehditaan luonnosta, ainakin niistä asioista, joihin voimme vaikuttaa.