Uudistuvissa kansallisissa ravitsemussuosituksissa painotetaan ruokavaliota kokonaisuutena. Terveydelle ja ympäristölle hyvä ruokavalio ei määrity yksittäisistä ruoka-aineista tai -hetkistä.  

Ruokavaliota katsotaan kansallisissa ravitsemussuosituksissa kahdelta kantilta: Ensisijaisesti haetaan terveyttä edistävää ruokaa, mutta ekologisesti kestävä ruokavalio huomioidaan aiempaa laajemmin. Ympäristönäkökulmaa painotetaan selvästi aiempaa enemmän.

Ravitsemussuosituksissa suositellaan kasvispainotteisempaan ruokavalioon siirtymistä ja annetaan ohje enintään 350 gramman lihansyönnistä viikossa. Vanhoissa, vuodesta 2014 voimassa olleissa, suosituksissa vastaava määrä on 500 grammaa.

Atrian tutkimus- ja kehitysjohtaja Anu Saranpäällä ja Foodwest Oy:n ravitsemusasiantuntija Sara Pohjavuorella on yhteinen viesti: Mikään yksittäinen ruoka-aine tai ruokahetki ei tee ruokavaliosta terveellistä tai epäterveellistä eikä kestävää tai ei-kestävää. Ruokavalion kokonaisuus on ratkaiseva.

– Kaikkea saa siis syödä, kunhan syö maltillisesti ja sopivassa suhteessa omaan energiatarpeeseensa nähden, Saranpää täsmentää.

– Pienilläkin muutoksilla on merkitystä väestön ravitsemustilanteen kohentamisessa, ja kasvisten lisääminen ruokavalioon on hyväksi niin hyvinvoinnille kuin ympäristöllekin, Pohjavuori jatkaa.

Kaikesta julkisesta keskustelusta huolimatta liha on erinomainen ravintoaineiden lähde.

Myös liha on osa monipuolista ruokavaliota. Kaikesta julkisesta keskustelusta huolimatta liha on erinomainen ravintoaineiden lähde, Saranpää ja Pohjavuori huomauttavat. Lihasta löytyy esimerkiksi proteiinia, rautaa, sinkkiä ja B12-vitamiinia. Kun punaisen lihan määrä on maltillinen ja ruokavalio kokonaisuudessaan monipuolinen, voidaan ruokavaliossa tasapainottaa lihan hyvät ja huonot puolet niin, ettei lihasta tarvitse luopua kokonaan, he sanovat. 

Enemmän kotimaisia kasviksia

Suosituksissa kehotetaan myös käyttämään mahdollisuuksien mukaan kotimaisia raaka-aineita.

– Suosimalla suomalaisia tuotteita tuemme suomalaisten työllistymistä ja vastaamme itse ketjun vastuullisuudesta. Tällöin emme myöskään siirrä ravintomme ympäristövaikutuksia muualle, Saranpää sanoo.

Kasvispainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen kotimaisia raaka-aineita suosien tarkoittaisi nykyistä suppeampaa kasvisvalikoimaa ja suurempaa pakastekasvisten käyttöä.

– Suomalaisen ruokaketjun näkökulmasta se olisi hyvä muutos. Suomi on ollut jo pitkään elintarviketurvallisuudessa maailman paras, mikä tarkoittaa myös puhtaampia kasviksia meille kuluttajille,Saranpää toteaa.

Kuluttajan vaikeat valinnat

Vaikka ruoan ympäristö- ja ilmastovaikutukset huomioidaan uusissa suosituksissa entistä laajemmin, ravitsemussuositusten tärkein tavoite on parantaa väestön terveyttä ravitsemuksen avulla, Pohjavuori muistuttaa.

"Kuluttajan on jo nyt vaikea arvioida tuotteiden ravitsemuksellisia arvoja, saati sitten vastuullisuusnäkökulmia."

Saranpään mukaan suositusten ympäristönäkökulma ja sen huomiointi ruokavalinnoissa on tärkeää. Ikävä kyllä se tekee kuluttajan valinnoista entistä vaikeampia.  

– Kuluttajan on jo nyt vaikea arvioida tuotteiden ravitsemuksellisia arvoja, saati sitten vastuullisuusnäkökulmia, Saranpää sanoo.

Hän konkretisoi valintatilannetta: kuluttaja tekee kaupassa tuotevalinnat hyvin lyhyessä ajassa, vain kymmenissä sekunneissa, ja suuren hypermarketin valikoimassa voi olla yli 35 000 tuotetta.

– Ei siinä kovin tarkkaan lueta tuoteselosteita tai perehdytä ympäristönäkökulmiin, vaan valitaan koriin entuudestaan tuttu tuote, Saranpää toteaa.

Tietoa suomalaisesta tuotannosta tarvitaan

Kansalliset ravitsemussuositukset perustuvat pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin, jotka julkaistiin viime vuoden kesäkuussa. Niiden tiedepohjaa sovelletaan suomalaisiin suosituksiin, mutta huomioon otetaan myös suomalainen ruokaympäristö.

Saranpään mukaan ruoka-alan yhteiset, vapaaehtoiset toimenpiteet ovat usein vaikuttavin keino edistää hyvää ravitsemusta laaja-alaisesti. Pitkäjänteinen työ ja kokemus näkyvät työn lopputuloksessa ja myös suomalaisten ruokavaliossa, hän sanoo.

– Sydänmerkkituotteistuksen kehitys 2000-luvun aikana on hyvä esimerkki siitä, mitä ravitsemusasiantuntijat, viranomaiset ja teollisuus voivat saada yhdessä aikaan, Saranpää kertoo.

"Tietoa pohjoismaisen tai suomalaisen tuotannon ympäristövaikutuksista ei ole kattavasti saatavilla."

Hän olisi kuitenkin toivonut, että ravitsemussuosituksia laadittaessa olisi ympäristönäkökohtien huomioinnissa kuunneltu laaja-alaisemmin suomalaisia ja pohjoismaisia asiantuntijoita. Myös huoltovarmuus olisi ollut Ruotsin tapaan tarpeen ottaa huomioon ravitsemussuosituksia valmisteltaessa.

– Meillä on sellainen haaste, että tietoa pohjoismaisen tai suomalaisen tuotannon ympäristövaikutuksista ei ole kattavasti saatavilla. Monissa tutkimuksissa, myös Suomessa tehdyissä, käytetään kansainvälisiä keskiarvoja tai jotain verrokkimaata. Jos Suomen ympäristövaikutuksia arvioidaan esimerkiksi käyttämällä Hollannin lukuja, laitetaan samalle viivalle ihan erilaiset maat ajatellen kasvien ja viljojen viljelyä. Eroja löytyy kasvukauden pituudessa, viljeltävissä kasveissa, viljelymenetelmissä, kasvinsuojeluaineiden käytössä ja sallituissa ravinteiden käyttömäärissä. Jo pelkästään sen ajattelu kuinka paljon Suomea etelämpänä Hollanti on, kertoo maiden välisestä erosta, Saranpää sanoo, ja jatkaa:

– Kun ympäristöasiat ovat tulevaisuudessa yhä tärkeämpiä, toivoisin, että tämä näkyisi myös suosituksia laativan valtion ravitsemusneuvottelukunnan kokoonpanossa, yhteistyötapaamisissa ja toimintamallien kehittämisessä. Me voimme yhdessä tehdä Suomesta vastuullisen ruoantuotannon kärkimaan.

Ruotsissa on kansallisen tuotannon näivettymisen myötä herätty huoltovarmuuden kriittisyyteen, ja tämä näkyy vahvasti myös ravitsemussuosituksissa.

– Myös meillä Suomessa tulee tunnistaa, että pohjoiset tuotanto-olosuhteemme asettavat tiettyjä reunaehtoja sille, miten voimme tuottaa ruokaa. Tulevaisuudessa onkin perusteltua vahvistaa huoltovarmuusnäkökulman roolia ravitsemussuositusten laadinnassa, Saranpää toteaa.

Uudet kansalliset ravitsemussuositukset julkaistaan 27.11.

Teksti: Hanna Pehkonen