Pariisi on aidosti Seinäjokea isompi kirkko, niin kooltaan kuin Herran huoneeltaan. Tämä tieto saattaa kuohuttaa pohjalaista verenperintöä samaan malliin kuin muorivainaani teki sianverta vatkatessaan, mutta näillä faktoilla mennään nyt.  

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, vuosi on kulunut Anuga-messuista ja Kölnin-reissusta. Olin jälleen sekä innoissani, että otettu, kun Atrian vienti pyysi minua Sial-messujen osastolleen kokkaamaan, ja tulisihan tämä olemaan eturivin paikka tutustua rakkauden kaupunkiin.  

No, sanotaanko että ”se” rakkaus jäi reissulla kokematta, mutta ruoallinen lempi oli erittäin monipuolista ja toisinaan jopa hätkähdyttävää. Palatkaamme näihin myöhemmin tässä reportaasissa.  

Mitä messuihin tulee, olivat ne ison maailman mukaisesti waltavat, ja Atria oli mukana laineilla. Reissu oli jälleen hyvä muistutus siitä, että vaikka ruokatalona olemme Suomessa ja Pohjoismaissa jättiläisen luokkaa, maailman skaalassa olemme nimenomaan vain kaarnalaivana tankkereiden varjossa. Mutta, kuten aina, tämä on mahdollisuus. 

Timjamipölyä ja vasikan aivoja 

Ruokatuotteemme oli jälleen suunniteltu lihavalmisteiden ympärille. Nopeat ja Mureat, Wilhelmit ja Vuolut maistuivatkin hyvin messukävelijöille saaden kiitosta lempeästä ja miellyttävästä suun täyttävästä maustaan. Erityisesti Wilhelm tuntuu olevan oman kansamme lisäksi myös ranskalaiseen makuun.    

Annoksiin oli tarkoituksellisesti haettu ylikorostettuja happoja, suolaa ja suutuntumaa, sillä mielestäni messumaistiaisia suunniteltaessa niitä tulee lähestyä hieman kuin lentokoneruokailua. Pää pilvissä ilmanpaine vaikuttaa siihen mitä ja miten maistetaan. Sama tapahtuu messuilla maan tasalla, mutta haasteen luo hälyisä ympäristö, ilmastointi ja ne tuhannet muut, jotka haluavat tuotettaan kiinnostuneen kitalakeen painaa. Tämän vuoksi maistatusannosten tulee olla silmiinpistävän erilaisia ja makuprofiileiltaan räjähtäviä.  

Kirkkaan vihreä timjamipöly, balsamicohelmet ja fenkoli-ananassalaatti toivat juuri sopivan kontrastin makkaran tai Murea ja Nopea Kebabin maukkaalle rasvaisuudelle, joka vetosikin messuyleisöön saaden monet myöhemmin jopa palaamaan toiselle haukkaukselle. 

"Viimeinen ja paras mauste kuitenkin oli ja on Atria viennin mahtava ja energinen porukka."

Viimeinen ja paras mauste kuitenkin oli ja on Atria viennin mahtava ja energinen porukka, joiden ilo ja ylpeys omasta työstään paistaa kauas, ja jota oli jälleen näin ulkopuolisena etuoikeus seurata.  

Entäpä ne Pariisin iltojen kulinaariset nautinnot? Olkoonkin, että Pariisin pihveissä trendileikkuu vaikuttaa olevan kahden hengen prime rib (vajaa sata euroa laaki), itse ihmettelin listoilta vähemmän aiemmin maisteltuja raaka-aineita. Yksi näistä oli vasikan pää: padassa perunoiden ja porkkanoiden kera haudutettua poskea sekä kieltä, lautasella erikseen pala aivoja. Varsin mainio ja perinteinen pikku pot-au-feu.   

"Löytyi kulinaarinen ilmiö, jota jopa allekirjoittanut miettii ensi kerralla kahdesti."

Rajumpaa evästä edusti Andouilette – makkara, joka on valmistettu sian paksusuolesta ja maistuu sekä tuoksuu juuri niin ronskilta kuin kuulostaa. Tästä löytyi kulinaarinen ilmiö, jota jopa allekirjoittanut miettii ensi kerralla kahdesti. Yhtä kaikki, paikallisille tuote tuntui maistuvan.  

Viennin tekeminen on hidasta ja erittäin kilpailtua puuhaa, mutta parhaimmillaan voitoista voi kasvaa mittavia. Näiden voittojen metsästyksessä on tarjoilulla tärkeä rooli, sillä ruoka on yksi niistä liimoista, jota jokainen kansa ymmärtää ja kantaa sydämessään.