Atria Suomi Oy:n tytäryhtiöllä, A-Rehulla, on lupa käyttää jatkossa Hyvää Suomesta -merkkiä broilerirehuissa. Merkki on myönnetty atrialaisen perhetilaketjun broilerirehulle takuuksi tuotteiden korkeasta kotimaisuusasteesta. Kotimaiset valkuaislähteet ─ rehuherne ja kuorittu kaura ovat jo pitkään korvanneet tuontisoijaa.
Elintarvikkeista tuttu, suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertova Hyvää Suomesta -alkuperämerkki tuli vuonna 2024 haettavaksi myös eläinten ruualle.
– Atrialainen ruokaketju on Suomessa, mutta myös maailmalla ainutlaatuinen. Pellolta pöytään -ajatusmaailma tarkoittaa ruokaketjussamme sitä, että aidosti kehitämme toimintaamme aina eläinruuan raaka-aineista, eli viljoista ja palkokasveista lähtien mahdollisimman kotimaiseksi ja vastuulliseksi, painottaa A-Rehun toimitusjohtaja Reijo Flink.
A-Rehun broilerirehujen kehitystyö perustuu suomalaisten raaka-aineiden käyttöön. Panostaminen kotimaiseen peltoviljelyyn lisää omavaraisuutta, mahdollistaa paremman jäljitettävyyden sekä tukee kestävää ruoantuotantoa ja suomalaisten viljelijöiden elinkeinoa.
Hyvää Suomesta – tae kotimaisuudesta
Hyvää Suomesta -merkki vahvistaa, että rehuun käytetyt raaka-aineet ovat vähintään 75 prosenttisesti kotimaisia. Lisäksi tuotteet valmistetaan Suomessa.
– Eläimetkin ansaitsevat ravinnokseen parasta kotimaista ruokaa. Merkki on osoitus yli kymmenen vuoden kehitystyöstä, painottaa A-Rehun siipikarjarehujen kehittämispäällikkö Anne Rauhala.
Hyvää Suomesta -merkki on toiminut elintarvikkeiden kotimaisuustakeena jo yli 30 vuotta. Kriteereiden toteutumista valvotaan ulkopuolisten valvonta-ammattilaisten toimesta.
Lisätietoja antaa Anne Rauhala, kehittämispäällikkö, A-Rehu Oy, p. 040 708 8699, anne.rauhala@atria.com.
Muut lisätiedot ja haastattelupyynnöt A-Rehu Oy:n viestintäpäällikkö Laura Kasken kautta p. 050 436 6713.
Fakta:
- A-Rehu aloitti kehitystyön soijan korvaamiseksi kotimaisilla valkuaiskasveilla vuonna 2016.
- Rehuherneen viljely on nelinkertaistunut noin yhdeksässä vuodessa. Herneen viljelypinta-ala on tällä hetkellä yli 40 tuhatta hehtaaria
- A-Rehu on rehukauran suurin kotimainen käyttäjä.
- Kauran kuorinnan sivutuotteena syntyvä kuori pelletöidään, ja kuori käytetään bioenergian lähteenä lämpövoimalaitoksissa, A-Rehun tehtailla ja kotieläintiloilla.
- Pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena soijan osuus on enää 9 prosenttia broilerin ruokinnassa. Kaikki käytetty soija on sertifioitua.