Muutos, joka innostaa ja haastaa

Hyvä Ruoka 1/2025 -lehdessä tarkastelemme suomalaisten ruokailutottumusten ja ruoankuluttamisen muutosta. Syömisessä muutos on samaan aikaan nopeaa ja hidasta, Helsingin yliopiston professori Johanna Mäkelä kuvailee lehtemme pääjutussa. Tutut ruoat säilyvät, koska ne muuttuvat ajan mukana.
Isona ruoan valmistajana ja suomalaisen elintarvikekaupan ja ravintolatoimijoiden päivittäisenä kumppanina koemme suomalaisten ruokailutottumusten muutokset jatkuvana kehittämisen ja kehittymisen vauhdittajana. Ja pitää alleviivata, että muutosvauhti esimerkiksi valmisruokien kategorioissa on nykyään aikamoinen.
Mitkä sitten ovat niitä perustekijöitä, jotka erityisesti pidämme mielessämme tuoteryhmiemme kehittämisessä? Ainakin neljä perustekijää minun on helppo löytää:
1. Oikea, kilpailukykyinen hinta
Tuotteen hinta on aina tärkeä, ja hinnan merkitys korostuu erityisesti silloin, kun taloudessa on runsaasti epävarmuustekijöitä. Muutaman haasteellisen vuoden jälkeen kuluttajien taloudella olisi ainakin hienoiset mahdollisuudet parantua. Laskeneet korot ja palkkaratkaisut tukevat tätä näkökulmaa.
Me Atrialla huolehdimme, että tarjoamme ratkaisuja ja teemme markkinointiaktiviteetteja kaikissa laatu- ja hintakategorioissa – myös siellä portfoliomme arvokkaimmassa kolmanneksessa.
2. Riittävä, kysyntää vastaava tarjooma
Jokainen kauppa ja kauppias haluaa valikoiman, joka on kaupan tai ketjun liikeidean mukainen. Atria kuuntelee aktiivisesti kuluttajia ja asiakkaita. Tehtävänämme on varmistaa, että tarjoamme tuttuja ja turvallisia tuotteita ja tuomme markkinoille mielenkiintoisia uutuuksia – unohtamatta kuitenkaan tulevaisuuden tarpeita ja vaateita, joita esimerkiksi viime vuoden lopulla julkistetut ravitsemussuositukset edellyttävät.
3. Vahva, luotettava brändi
Päivittäistavarakaupan puolella ketjut pyrkivät erilaistumaan omilla merkeillään. Atria on kuitenkin Suomen tunnetuin ruokabrändi, ja siihen kuluttajat ja asiakkaat ovat tottuneet vuosikaudet luottamaan. Kaikki Atria-brändin tuotteet ovat joutsenlippumerkittyjä. Siitä tietää, että tuote on valmistettu Suomessa suomalaisista raaka-aineista – aina.
4. Kestävä, vastuullinen toiminta
Asiakkaamme ja kuluttajat odottavat yrityksiltä jatkuvasti läpinäkyvämpiä, konkreettisempia ja vaikuttavampia tekoja ympäristön hyvinvoinnin eteen.
Keskeinen tavoitteemme on hiilineutraali ruoantuotanto. Tämän tavoitteen eteen teemme lujasti töitä, ja voinkin ylpeänä todeta, että atrialaisen lihan hiilijalanjälki on merkittävästi, jopa noin 50 prosenttia kansainvälistä keskiarvoa pienempi. Atria toi ensimmäisenä ruokatalona maailmassa kanatuotteiden hiilijalanjäljestä kertovan merkinnän kuluttajapakkauksiin jo vuonna 2021, ja lisäämme hiilijalanjäljellä merkittyjen tuotteiden valikoimaa vaiheittain.
Uskon vahvasti, että näiden neljän perustekijän tukemana meillä on erinomaiset edellytykset vahvistaa ennestäänkin hyvin sujunutta yhteistyötä.
Antti Paavilainen
Atria Suomi
johtaja, myynti
Kirjoitus on julkaistu Atrian asiakas- ja sidosryhmäjulkaisun Hyvä Ruoka 1/2025 -lehden pääkirjoituksena.