Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Maiju Rossi

Maiju Rossi työskentelee kesällä 2024 markkinointiassistenttina Atrian bränditiimissä, jossa hän avustaa monipuolisesti erilaisissa markkinoinnin työtehtävissä ja ylläpitää Atrian sosiaalisen median kanavia. Hänen polkunsa Atrialla alkoi kuluttajamarkkinoinnin harjoittelijana. Maijusta on hienoa päästä omalla työllään mahdollistamaan ja tukemaan vastuullista, kotimaista ruoantuotantoa. Hän innostuu uusista asioista ja uuden kokeilusta. Valmistumisen kynnyksellä hän löytää ammatillisesti kiinnostavia kehityskohtia erityisesti markkinoinnin parista, ja vapaa-ajalla hän haluaa kehittyä urheiluharrastusten eli kuntosalin ja tanssin, sekä tuoreimman lajikokeilun eli laskettelun parissa. Lisäksi Maiju haaveilee paremmasta espanjan kielen taidosta. Juuri nyt Maijulla on projektina testata erilaisia katkaraputacoja. Onnistuneiden reseptikokeilujen lisäksi Maijun saavat hymyilemään kavereiden ja perheen kanssa vietetty aika.

Kirjoittajan blogeja