Työturvallisuus

Turvallisuus alkaa ihmisistä

Ihmisten turvallisuus on Atrian yksi tärkeä strateginen tavoite. Tapaturmien vähentämiseksi tehty työ on tuonut tulosta: vuodesta 2017 vuoteen 2021 konsernin tapaturmataajuus on pienentynyt yli 65 prosenttia.

 

Turvallinen työympäristö on tavoitteena itsestään selvä, eikä perusteluja tarvitse. Se näkyy henkilöstön hyvinvoinnin lisäksi ihmisten sitoutumisessa sekä ylläpitää työturvallisuuskulttuuria.

 

Parempaa työturvallisuutta konkreettisin teoin

Atrian työturvallisuutta on kehitetty vuodesta 2016 alkaen koko konsernin yhteisellä Turvallisesti Atrialta kotiin -ohjelmalla. Ohjelman päätavoite on tyhjentävä: töistä kotiin tuleminen, joka päivä. 

 

Turvallisuuden varmistamiseksi kaikkeen on laadittu säännöt ja ohjeet, kaikista tuotantolinjoista on tehty riskiarvioinnit. Säännöllisillä turvallisuuskierroksilla varmistetaan, että kaikki osaavat toimia turvallisesti ja, että turvallisuus pystyy mielessä. Turvallisuuskierrokset ovat myös tärkeitä kehittämiskohteiden havaitsemiseksi. 

 

Atrialla turvallisuus on jokaisen vastuulla. Esimiesten vastuulla on ohjeistaa alaisilleen oikea ja turvallinen tapa toimia. Kaikkien vastuulla on noudattaa ohjeita oman ja työkavereiden turvallisuuden varmistamiseksi. Tärkein tekijä tapaturmien vähentämisessä on muutos ihmisten käytöksessä ja asenteissa. Myös tapaturmien seurantaa on kehitetty. Jokainen pienikin läheltä piti -tilanne kirjataan ylös, jotta se voidaan korjata ennen kuin jotain tapahtuu. 

 

Huolehdimme, että työntekijät saavat aina tarvittavan ja riittävän perehdytyksen työhönsä. Perehdytyksessä käsitellään myös päivittäisten työtehtävien kannalta olennaiset työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvät seikat. 

 

Tulevaisuuden tavoite: nolla tapaturmaa

Atrian pitkän aikavälin tavoitteena on nolla tapaturmaa koko konsernissa. Viime vuosina tapaturmat ovat vähentyneet kaikilla liiketoiminta-alueilla. Tanskassa ja Virossa tapaturmien määrä on kaikilla tuotantolaitoksilla pieni. Tanskassa vakavia sairaspoissaoloihin johtaneita tapaturmia ei ole tapahtunut kahteen vuoteen. 

Atrian turvallisuusperiaatteet

Turvallisuus ensin

• Kaikki tapaturmat ovat ehkäistävissä,  ja meidän on ehkäistävä ne.

• Turvattomia työtapoja ei saa hyväksyä missään olosuhteissa.

 

Turvallisuus alkaa minusta

• Olemme kaikki vastuussa  turvallisuudesta.

• Turvallisuus on osa jokaisen  ammattitaitoa.

• Turvallinen työskentely ei ole valinta eikä mukavuuskysymys vaan ainoa tehokas tapa tehdä työtä.

 

Pysähdy – Ajattele – toimi

• Ole valppaana ja ilmoita vioista tai epäasianmukaisesta käytöksestä  heti esimiehelle.

• Mieti ennen kuin toimit.

• Noudata sääntöjä, ole varovainen äläkä koskaan tee laitteisiin muutoksia.