Vastuullinen hankinta

Tavoitteenamme on, että koko arvoketjumme toimii kestävästi

 

Kehitämme arvoketjun vastuullisuutta yhdessä toimitusketjumme kumppaneiden kanssa esimerkiksi elintarviketurvallisuuden, läpinäkyvyyden, sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun osalta. Edellytämme yhteistyökumppaneidemme noudattavan Atrian Toimintaperiaatteita kumppaneille, joissa velvoitamme noudattamaan kansainvälisesti tunnustettuja sopimuksia ja suosituksia, toimintamaiden soveltuvaa lainsäädäntöä, sääntöjä ja määräyksiä. Atrian Toimintaperiaatteet kumppaneille  allekirjoitetaan osana hankintasopimusta. Hyväksyessään Atrian Toimintaperiaatteet kumppaneille toimittaja sitoutuu noudattamaan ja kehittämään toimintaansa taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristön kestävyyden periaatteiden mukaisesti. 

 

Lisäksi hankintasopimuksemme velvoittavat yhteistyökumppaneita täyttämään Atrian vaatimukset omassa toiminnassaan. Erilaisten sitoumusten kautta Atria on asettanut kestävän kehityksen tavoitteita omaan tuotantoonsa ja koko arvoketjulleen. Hankinta sisältää lihan, muut raaka-aineet, pakkausmateriaalit, alihankinnan, tekniset tuotantohyödykkeet, palvelut ja investointeihin liittyvät hankinnat. 

 

Hankintapolitiikka on tärkeä osa riskienhallintaa 

Noudatamme toimittajien arvioinnissa, valinnassa ja seurannassa hankintapolitiikkaamme. Strategista hankintaa johdetaan konsernitasolla. Liiketoiminta-alueet vastaavat operatiivisesta ostotoiminnasta ja palveluiden hankinnasta konsernissa yhteisesti määritettyjen hankintaperiaatteiden mukaisesti. Atrian kumppanit arvioidaan ja luokitellaan liikesuhteeseen liittyvien mahdollisuuksien ja riskien mukaan ennen kumppanuuden alkua. Arvioinnissa huomioidaan liikesuhteessa kertyneen kokemuksen lisäksi taloudelliset sekä ympäristön ja sosiaalisen vastuullisuuden riskitekijät.  

 

Raaka-aineiden ja muiden tuotantopanosten ja palvelujen hankkiminen epätasaisen tarjonnan ja kysynnän  markkinoilta sisältää monia riskejä, joilla on ratkaiseva vaikutus Atrian kaltaisen yrityksen kannattavuuteen ja maineeseen. Siksi arvioimme kumppaneiden valinnassa tarkasti myös maakohtaisia vastuullisuusriskejä, kuten korruption astetta tai kansainvälisten ihmisoikeus- tai työolostandardien ratifiointia, jotta voimme tunnistaa tarvittavia toimenpiteitä. Atrialla on käytössä toimittajien hallintajärjestelmä, jonka avulla arviointi ja seuranta toteutetaan. Toimitusketjun hallinnassa sovelletaan huolellisuusvelvoiteprosessia (due diligence), tulokset voidaan tarkistaa ja julkisesti raportoida.  

 

Lihan hankinta 

Eläinten hyvinvoinnista huolehditaan valvotusti Atrian koko ruokaketjussa. Suomalaisen lihan osalta olemme maailman laajuisestikin edelläkävijöitä antibioottivapaan lihan tuotannossa. Tavoitteenamme on antibioottivapaan tuotannon kehittäminen ja lisääminen koko konsernissa.  

 

Atrian sopimustuotantotilat Suomessa toimivat alkutuotannon hankintapolitiikan mukaisesti ja sitoutuvat myös noudattamaan Atrian eläinten hyvinvointipolitiikkaa. Atrian Eläinten hyvinvointipolitiikan noudattaminen on myös vaatimus muille lihatoimittajillemme Ruotsin, Tanskan ja Viron markkinoilla.  

 

Jäljitettävyyden osoittaminen on tärkeää niin liharaaka-aineen kuin myös muiden raaka-aineiden ja ainesosien sekä pakkausmateriaalien osalta. 

 

Vastuullisuustyö on aktiivista vuoropuhelua 

Arvioimme sopimuskumppaneiden suoriutumista ja vaatimustenmukaisuutta säännöllisesti myös kumppanuuden aikana hankintapolitiikan mukaisesti. Ennen kumppanuuden alkua toteutettu riskien ja mahdollisuuksien kokonaisarviointi määrittää toimittajan seurantatarpeet liikesuhteen aikana. Arvioinneissa kiinnitetään huomiota muun muassa elintarviketurvallisuuteen sekä ympäristövastuuseen ja sosiaaliseen vastuuseen, kuten ihmisoikeuksien toteutumiseen sekä korruption ja lahjonnan vastustamiseen. Atria on sitoutunut liikekumppanuussuhteisiin, jotka hyödyttävät molempia osapuolia. Siksi meille on tärkeää käydä aktiivista vuoropuhelua kumppaneidemme kanssa. Yhteistyö toimittajien kanssa kehittää niin Atriaa kuin liikekumppaneitamme ja vie meitä kohti vastuullisuustavoitteitamme. 

 

Vähennämme päästöjä koko arvoketjussamme ja annamme tietoa toimenpiteistämme.  Olemme sitoutuneet Science Based Targets -aloitteeseen (STBi) ja meillä on hyväksytyt kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Tavoitteemme Scope 3:n osalta 20 prosentin päästövähenemää prosessoitua lihatonnia kohden vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteenamme on tarjota tukea toimittajillemme saavuttaaksemme yhteiset kestävyystavoitteemme.  

 

Atria Suomi hyödyntää epäsuorissa hankinnoissa Nordic Source Osuuskunnan neuvottelemia sopimuksia. Atria Suomi on ollut vuodesta 2019 mukana Nordic Source -Osuuskunnassa, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten yritysten tehokkaita hankintoja. 

Meille tärkeitä tavoitteita hankintojen kestävyydessä on: 

 

  • Raaka-aineiden ja kontaktimateriaalien hankintaan liittyvien elintarviketurvallisuusriskien hallinta on varmistettu. 
  • Hiilineutraali ruokaketju. Atrian raaka-aine- ja materiaalituottajat ovat sitoutuneet minimoimaan ilmastovaikutuksiaan ja kannustamme heitä tuottamaan tietoa toimintansa kasvihuonekaasupäästöistä. 
  • Toimittajien yleinen ympäristötietoisuus toimintansa vesi-, metsäkato- ja biodiversiteettivaikutuksista.  
  • Sosiaalisen vastuun kantaminen sekä oman henkilöstön että arvoketjun henkilöstöstä. 

Tunnistetut kestävän kehityksen riskiraaka-aineet

Sitoumukset 

 

Atria on asettanut kestävän kehityksen tavoitteita tuotannolleen erilaisten sitoumusten kautta.

 

Toimintaperiaatteissaan Atria sitoutuu seuraaviin kansainvälisiin sopimuksiin ja suosituksiin:

  • YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus ja lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus
  • Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimus työelämän perusoikeuksista
  • YK:n Global Compact -aloite ihmisoikeuksien, työelämän oikeuksien ja ympäristönsuojelun edistämisestä ja korruption ehkäisemisestä
  • OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille
  • Kansainvälisen Kauppakamarin (ICC) kestävän kehityksen peruskirja ja ICC:n lahjonnan ja korruption vastaiset ohjeet
  • Business Social Compliance Initiative (BSCI) ostotoiminnan periaatteet